Japanin katastrofi aikajanalla

IMG_2933

Japanin maanjäristyksestä ja sitä seuranneen tsunamin aiheuttamasta kriisistä on tänään kulunut viikko. Iltalehti kokosi merkittävimmät käänteet lyhyesti.

Perjantai 11.3.2011:

– Yksi voimakkaimmista koskaan mitatuista maanjäristyksistä, voimakkuudeltaan noin 9.0 magnitudia, iskee meren alla Japanin edustalla juuri ennen kello kolmea aamuyöllä paikallista aikaa.

– Viranomaiset antavat tsunamivaroituksen.

– Kymmenmetrinen hyökyaalto iskee Japanin koillisrannikolle aiheuttaen jättimäiset tuhot. Järistystä seuraa useita jälkijäristyksiä, monet voimakkuudeltaan jopa 6.0 magnitudia.

– Japanin viranomaiset kertovat, että neljä katastrofialueella sijaitsevaa ydinvoimalaa on lakannut toimimasta. Lopulta 11 Japanin noin 50:stä ydinvoimalasta lakkaa tuottamasta sähköä.

Lauantai 12.3.2011:

– Viranomaiset evakuoivat asukkaat Fukushiman ydinvoimalan lähistöltä, kun voimalan jäähdytysjärjestelmien rikkoontuminen herättää huolen polttoainesauvojen sulamisesta.

– Fukushiman ydinvoimalan yhdessä reaktorissa räjähtää.

– 100 000 pelastustyöntekijää lähtee tuhoalueille. Eri puolilta maailmaa tarjotaan apua pelastustöihin.

– Tieto katastrofin laajuudesta alkaa levitä internetissä julkaistujen kuvien ja videoiden välityksellä.

– Selviää, että järistys siirsi Japanin rantaviivaa useita metrejä sekä keikautti koko maapallon asentoa.

Sunnuntai 13.3.2011:

– Japanin hallituksen mukaan 230 000 ihmistä on evakuoitu vioittuneiden reaktoreiden ympäristöstä.

– Luonnonkatastrofin arvioitua uhrilukua nostetaan 10 000 henkilöön pelkästään pahasti kärsineessä Miyagin prefektuurissa.

– Pääministeri Naoto Kanin mukaan Japani kamppailee historiansa pahimman katastrofin kanssa sitten toisen maailmansodan.

– Japani alkaa säännöstellä energiaa. Miljoonat ihmiset ovat vailla vettä ja sähköä.

Maanantai 14.3.2011:

– Fukushiman ydinvoimalassa räjähtää toisen kerran.

– Pelastajat löytävät Miyagin prefektuurista 2000 kuolonuhria.

– YK:n mukaan 1,4 miljoonaa japanilaista on vailla juoksevaa vettä ja yli puoli miljoonaa on evakuoitu kodeistaan.

– Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n mukaan on epätodennäköistä, että Fukushiman ydinvoimala aiheuttaisi samanlaista tuhoa kuin Tsernobylin onnettomuus.

Tiistai 15.3.2011:

– Fukushimassa sattuu kaksi räjähdystä ja tulipalo. Säteilyarvot nousevat vaarallisiin lukemiin, ja hallitus kehottaa ihmisiä 30 kilometrin säteellä voimalasta pysymään sisätiloissa.

– Myös Tokiossa mitataan normaalia korkeampia säteilyarvoja.

– Katastrofin virallinen uhriluku nousee 2400:n.

Keskiviikko 16.3.2011:

– Uusi tulipalo Fukushiman ydinvoimalassa. Työntekijät evakuoidaan ja suuren valkoisen pilven nähdään nousevan rakennuksesta.

– Säteilytasot ydinvoimalassa nousevat, mutta laskevat pian.

– Jälleen uusi 6.0 magnitudin jälkijäristys vavisuttaa taloja Tokiossa.

– Keisari Akihito tarjoutuu rukoilemaan kansan puolesta ja esittää syvän huolensa ydinvoimalakriisin johdosta.

– Katastrofin jäljiltä on kadoksissa yli 11 000 henkilöä.

Torstai 17.3.2011:

– Virallinen uhrien ja kadonneiden lukumäärä ylittää 14 660 henkilöä.

– Valtiot kehottavat kansalaisiaan poistumaan Tokiosta.

– Helikopterit pudottavat tonneittain vettä yrittäessään epätoivoisesti jäähdyttää kuumenevia polttoainesauvoja Fukushiman ydinvoimalassa. Myös palokunta osallistuu ponnistuksiin.

– Japanin hallitus varoittaa massiivisista sähkökatkoista, mikäli energiankulutusta ei saada alas.

Perjantai 18.3.2011:

– Jäähdytysyritykset Fukushiman ydinvoimalassa jatkuvat.

– Japani nostaa Fukushiman turman vakavuuden neljästä viiteen seitsenportaisella asteikolla.

– IAEA saattaa aloittaa omat säteilymittauksensa Tokiossa.

IL-REUTERS

(5 kuvaa ap-lehtikuva,1 kuva epa, 1kuva zumapress)

0 Comments

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*